sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Jadettarelle

Moikka!

Tämä postaus on omistettu Jadettarelle, ihanalle ystävälleni. Pääsiäisen aikaan minulla on häntä erityisen ikävä, koska olemme yleensä viettäneet pääsiäisen aina yhdessä. Ehkä tämä postaus helpottaa. :)

Puhuin Jadettaren kanssa tänään puhelimessa pitkästä aikaa. Sain puhua 20 minuuttia, sitten täytyi lopettaa. Sovimme tapaavamme Panfussa, mutta ei Jadea kuulunutkaan syystä tai toisesta. Tässä kuva minusta häntä odottamassa majassani:

 Odottelin ensin kärsivällisesti..

 Sitten innostuin laulamaan!

Ei se Jade lopultakaan tullut. Onneksi näin hänet aiemmin päivällä!

Jade on minulle tärkeä ystävä. Hän on hauska ja huumorintajuinen, hieman sekopää kuten kaikki ystäväni, luotettava ja rehellinen. Uskaltaa myös kiukustua silloin kun on tarve (krhmviljamikrhm), vaikka joskus meneekin liioittelun puolelle... xD Jade on minua puolitoista kuukautta vanhempi. Vanhempanne viettivät paljon aikaa yhdessä silloin, kun me olimme tuloillamme. Elikkä oikeastaan olen tuntenut Jaden jo ennen syntymääni :) Olemme olleet parhaita kavereita aivan pienistä vauvoista lähtien, kaksitoista vuotta! Jadetar oli ensimmäinen ikäiseni ystävä. Perheemme ovat kaikki parhaita kavereita keskenään. Vietämme usein juhlapyhiä yhdessä.

Toivon, että pysymme ystävinä aina ja ikuisesti!

Ciao,

P.S. Tämä postaus ei missään tapauksessa tarkoita, etteikö muut ystävät olisi minulle tärkeitä!

P.P.S. Olen vähän miettinyt yhtä asiaa. Pystyttekö te lukemaan tätä väriä?

8 kommenttia:

  1. Heippa Neg!
    Tällä kertaa (ehkä ekaa kertaa kommentoin). Pidän aina kaveripostauksesta, Jade on todellakin kunnon kaveri niin kuin sinäkin! Mielestäni tuo teksti ei ole liian kirpaisevaa, sopivaa! Ei ota siis silmiin, sopii hyvin tähän taustaan! :) Ei muuta kiva blogi, jatka samaan malliin Neg ystäväiseni! ♥

    Tassut
    lilii ♥

    VastaaPoista
  2. Sinä rakasihanapikkuystäväinenhanipupunenjakivaparasystäväikinäsielläitaliassayksinjaikävissäs, OOT IHANA! <333 :') Ihana postaus, kiitos kun tei sen mulle! =) Ja sillon en enää päässy tulee, kun iskä tuli ja ajo mut pois koneelt. :( Nähään mahd. pian!

    ♥:lla, ikuinenparasystäväsi, Jade

    VastaaPoista
  3. Ja mitä mä muuten liioittelin? Viljami alotti!

    VastaaPoista
  4. Ei SE ollut liioittelua. Se sai kyllä aivan ansionsa mukaan. Mutta erään entisen poikkiksen kanssa... ;)

    VastaaPoista
  5. Suu kiinni! Ei se ollu ees poikkis...

    VastaaPoista
  6. Hyi että mä säikähdin! Sydän varmaan jätti yhen lyönnin välistä tai jotain... Painoin tosta sivulla olevasta linkistä, tossa Andromedan Panfublogi -kohasta. Siin oli vaan se vanha postaus, se Esman haastattelu. Sit vähän ihmettelin, kun siinä pitäis olla joku Me kumpikin ollaan kyllästytty -postaus, ja menin uudelleen, siis painoin sitä postauksen nimee, ja sitten tuli se kyltti, että se blogi olis poistettu! Sain melkein sydärin ja ajattelin, että tää ei voi olla totta ja menin udestaan, siitä Andromedan blogi -kohasta. Ja siellä se taas oli, onneks!

    VastaaPoista
  7. Voi sua parkaa... :) Kyllä mäkin saisin sydärin, jos luulisin että Medan blogi on poistettu.

    VastaaPoista

Ihanaa, kommentti! Ei varmaankaan taritse muistuttaa kommentointisäännöistä. Tänne huomautukset, kysymykset ja kisakommentit!
♥: Neg