Matka Madridiin

Moikka!

Teen tämän nyt päiväkirjamuodossa.

Tiistai, 22 maaliskuuta

  Matkalaukut ja passit tarkistettiin ja bussimatka lentokentälle alkoi. Kentällä check-in, turvatarkastus ja hieman shoppailua kunnes kone lähti. Maailman tylsimmän lentomatkan jälkeen saavuimme Madridiin, ja bussi vei 11 hengen ryhmän hotellille. Huoneet jaettiin, ja kaikki saivat oman pankkikorttityyppisen laitteen, jolla ovi avattiin. Minun ja kahden kaverini huoneen numero oli 134. Ihmettelimme vähäsen, koska kaikilla muilla oli huoneet kakkoskerroksessa, mutta menimme sinne kuitenkin, purimme hiukan laukkuja ja lepäsimme. Sain tietää ettei puhelimeni toiminut Espanjassa, voin vain vastaanottaa puheluita/viestejä. Hurraa. DNA:n vaihdan kyllä heti kun pääsen kotiin.

   Lähdimme illalliselle jossain vaiheessa. Pasta oli pahaa. Possu näytti raa'alta ihmisen lihalta (onneksi otin lohta, joka oli hyvää) ja mansikat olivat ylikypsiä. Siihen ravintolaan en kyllä enään mene. Lopussa musiikinopettajamme nousi seisomaan ja sanoi, että me kolme kuudesluokkalaista vaihtaisimme huoneita kolmen kahdeksasluokkalaisen kanssa, huoneeseen 214. Minulle se kävi ihan hyvin. Unohdimme aika lailla tavaraa toiseen huoneeseen, ja kävin noutamassa niitä sillä välin kun kaverini tilasivat tiskiltä herätyssoiton (kännykkämme otettiin yöksi pois). Täytyy myöntää, ensimmäinen päivä oli aika tylsä.

Keskiviikko, 23 maaliskuuta

  Puhelin soi ja sain siten tietää että Asha ja Nad (lyhennykset nimistä) olivat tilanneet soiton kello 6.30. Ja juuri sinä yönä kun olisi saanut nukkua. Grr. Aamiaisen jälkeen (donitseja, nam nam) lähdimme katsomaan tylsää puutarhaa. Lounaan söimme jossain huitsin nevadassa, mitä en nyt tässä oikein muista.

  Olin ihan rättipoikki, ja nukahdin puoleksitoista tunniksi kun olimme hotellilla, kunnes äitini soitti. Kerroin hänelle puhelintilanteesta ja juttelin vähän.

  Käytävältä kuului juoksuaskelia. Nad, joka nukkui myöskin, käännähti. Asha mulkoili ovea ja sanoin että menisin pyytämään ketä tahansa siellä olikaan olemaan hiljempaa.

  Toiset koulut olivat saapuneet hotelliin. Sipsuttelin tyttöryhmän luokse ja pyysin heitä olemaan hiukan hiljempaa, koska kaverini nukkui, ja esittäydyin. Sitten sipsuttelin takaisin.

  Nad oli herännyt sillä välin ja oli innokas tapaamaan muita. Hän lähti katsomaan heitä, ja minä ja Asha tulimme perässä. Suljin oven ja tajusin erään asian.

"Kuka otti kortin mukaan?" kysyin. Kukaan ei ollut ottanut. Olimme tulleet lukituksi ulos huoneesta, ja minä olin sukkasillani ja Asha ja Nad paljain jaloin. Sanoin, että meidän pitää mennä alas pyytämään avainta. Olimme melkein perillä kun Asha ja Nad alkoivat juosta portaita eestaas ja huudahtelemaan: "Olen paljain jaloin! En voi mennä, siellä on niitä muita!" Lyhyen pinnani ansiosta kestin sitä noin minuutin, sitten tiuskaisin: "No hyvä on, jos teistä on kivempaa olla ulkona huoneesta, niin olkoon sitten. Minä menen ylös." Lähdin kiipeämään portaita kiukuissani, ja leikin etten kuullut heidän nolostuneen kuuloisia "Tule takaisin, ei me sitä tarkoitettu" - huutoja. Menin odottelemaan huoneemme oven eteen, ja noin viiden minuutin päästä he tulivat. Olin jo leppynyt, sillä en vain suutu nopeasti, vaan myös lepyn nopeasti. Pääsimme huoneeseemme ja he veivät avaimen takaisin.

  Kun kuulin heidän äänensä, tiesin että he olivat tulleet ja avasin oven. Siellä oli Asha ja Nad, mutta myös kolme poikaa. Yhdellä oli vaaleahko Justin Bieberin hiusten tapainen otsatukka, yhdellä nallekarhusilmät ja yksi oli pitkä, tumma ja näyttävä. Jotain he sanoivat, jotain ärsyttävää, ja me painelimme sisään.

  Ei kovin pitkän ajan kuluttua kuulimme koputuksen. Kävin avaamassa oven, ja siellä ei ollut ketään. Sama toistui pari kertaa. Luulimme että se oli eräs kaverimme, ja kävimme koputtamassa hänen ovelleen ja pyysimme häntä lopettamaan. Hän sanoi ettei ollut koputtanut. Samaan aikaan ne pojat pölähtivät meidän viereisestä huoneesta ja näyttivät hiukan noloilta kun näkivät että ovi oli auki. Tiesimme kaikki kuka oli ollut koputtaja.

"Jos tulitte koputtamaan, niin ovi on jo valmiiksi auki," sanoin ja jätimme pojat käytävälle sulkien oven nauraen.

  Söimme illallista ja sen jälkeen oli ensimmäiset harjoitukset. Puolitoista tuntia, ja aika väsyttävät. Piano-opettajani on muuten koko 81-päisen kuoron johtaja. Siellä oli kouluja Casablancasta (Marocosta), Pariisista, Madridista (mm. naapurin pojat), omasta koulustani tietysti, Lisbonista ja Valenciasta. Tunisialaiset saapuisivat kahdelta aamuyöllä.

  Unta ei illalla tarvinnut odotella. Aamiainen oli klo 8, puoli tuntia aikaisemmin kuin edellinen aamiainen, ja tällä kertaa katsoin että he laittoivat herätyksen vasta 7.15. Unistani en luovu.

Ja nyt, ettei tästä postauksesta tulisi turhan pitkä, kerron loput myöhemmin.

Neg